Ajassa-sovelluksen avulla matkanteko sujuu

Uusi digisovellus tuo bussiaikataulut helposti Tampereen seudun joukkoliikenteen käyttäjien ulottuville.

Vaikka Tampereen ja sen lähialueiden katuja olisi tullut tallattua jo useamman vuoden, välillä on tarpeen tarkistaa, milloin se seuraava kotikulmille tai kaupungin rientoihin suuntaava bussi onkaan tulossa – ja ehtisikö vielä kenties hörpätä kupin kahvia odotellessa?

Tampereen seudun joukkoliikenteen päätös lopettaa painetun aikataulukirjansa julkaiseminen kirvoitti viime keväänä äänekkäitä vastalauseita, vaikka päätökselle oli toki painavia perusteita. Monet ovat saattaneet jo siirtyä tarkistamaan aikataulut tarvittaessa netistä, ja mahdollisia muutoksia aikatauluihin ja pysäkkeihin ei kirjaan noin vain päivitetä.

Yleistä reaktiota seuratessa tuli kuitenkin selväksi, että paperisen aikataulukirjankin aktiivisia käyttäjiä oli vielä sankoin joukoin jäljellä. Onhan fyysisen kirjan etuna muun muassa se, että siitä ei tarpeen tullen akku pääse loppumaan.

Tätäkin YritysForum-julkaisua kustantava Media Potentia Oy päätti lopulta tuoda alueen joukkoliikenteen käyttäjien saataville tutusta paperisesta aikataulukirjasta oman versionsa. Digisukupolveakaan ei kuitenkaan unohdettu: koska paperinen aikataulukirja saattaa kuitenkin toisinaan jäädä juuri sen väärän takin taskuun tai väärän laukun pohjalle, siitä tehdään myös digitaalinen versio vaikkapa älypuhelimen ruudulta käytettäväksi. Valmiin sovelluksen voi ladata sekä Apple-laitteille App Storesta että Android-laitteille Google Play -sovelluskaupasta, jonka lisäksi siitä tehdään myös nettiselaimella käytettävä web-sovellus.

Aikataulut helposti hyppysissä

Ajassa-digisovellus on responsiivinen, eli se mukautuu helposti eri näyttölaitteisiin, olipa käytössä sitten älypuhelin tai tablettitietokone. Sovellus onkin pyritty pitämään mahdollisimman helppokäyttöisenä ja selkeänä, jotta se tärkein – eli ne aikataulut – olisivat siinä pääosassa.

Sovelluksessa on listattu bussilinjat kuvauksineen, joita klikkaamalla pääsee näkemään kyseisen linjan pysäkit. Haluttua pysäkkiä klikkaamalla saa auki kaivatun aikataulun, jossa on kerrottu myös linjan vyöhykkeet. Lisäksi eri bussilinjojen aikatauluja voi hakea sekä pysäkkinimillä että alueittain. Tuttuun tapaan sovelluksessa on listattu erikseen arkipäivien, lauantain ja sunnuntain aikataulut.

Digisovelluksen etuna on se, että siihen kootut aikataulut pysyvät mahdollisten reitti- ja aikataulumuutosten osalta ajan tasalla – aiheuttaahan esimerkiksi raitiotien työmaa väistämättä muutoksia bussiliikenteessä vielä pitkän aikaa.

Lisänä sovellukseen on koottu tiivis Tampere-opas, johon on listattu kiinnostavia paikalliskohteita ja nähtävyyksiä osoitteineen ja aukioloaikoineen. Sovelluksen käyttäjät saavat laitteeseensa myös push-viestintää, jonka kautta voi saada tiedon esimerkiksi paikallisten liikkeiden tarjouksista.

Joukkoliikenne vetää väkeä

Pirkanmaalla noustaan bussiin vuosittain 37 miljoonaa kertaa. Onkin melko varmaa, että aikatauluja katsotaan – tai niitä ainakin kaivataan – siis myös yhtä lailla miljoonia kertoja.

Joukkoliikenteen käyttäjät ovat kirjavaa joukkoa. Osa käytöstä on jatkuvaa ja päivittäistä, osa satunnaista tai kertaluonteista. Pääasialliset käyttäjäryhmät ovat koululaiset, nuoret aikuiset ja opiskelijat, työssäkäyvät ja seniorit, ja työ- ja koulumatkoilla aikataulut ovatkin usein jo rutiininomaisesti tiedossa.

Mutta siinä vaiheessa, kun lähdetään viettämään viikonloppuiltaa kaupungille, useimmat henkilöautoiluun tottuneetkin jättävät auton suosiolla kotiin ja hyppäävät bussiin – ja katsovat aikatauluja. Ja kun lähdetään harrasteiden pariin, Hakametsään katsomaan lätkää tai Tampere-talon konserttiin, bussilla pääsee mukavasti perille, eikä aikaa tuhraudu enää parkkipaikan metsästykseen.

teksti: Mari Pihlajaniemi

Kommentit