Artikkelit

Metalliteollisuus ei ole Suomessa auringonlaskun ala

Metalli- ja konepajateollisuuteen tarvitaan Suomessa jatkuvasti lisää osaajia. Koulutus pystyisi vastaamaan työelämän tarpeisiin kohtuullisesti, mutta ongelmana ovat liian vähäiset aloituspaikat ja alalle hakijoiden alhainen määrä. Alaa tuntevien mielestä työvoimatarvetta ei …

Kestävä valmistus – pelissä koko pallo

Yritykset sekä niiden uudet toimintatavat ja innovaatiot ovat avainasemassa ilmastonmuutoksen ja ympäristöhaasteiden ratkaisemisessa. Tutkimusten mukaan suomalainen teollisuus on yksi maailman puhtaimmista, ja on ympäristöteko valmistaa Suomessa. Tämä tuo meille mahdollisuuksia …

Monipaikkaisessa työssä ei kannata unohtaa ergonomiaa

Nykyisin tietotyötä saatetaan tehdä oman, vakiintuneen työpisteen sijaan entistä enemmän monissa eri tiloissa. Muuttuva ympäristö voi virkistää ja parantaa keskittymistä, mutta samalla on kiinnitettävä erityisesti huomiota työnteon ergonomiaan. Etenkin tietotyön …

Harrastuksesta kannattavaksi yritystoiminnaksi

Innokas harrastaja saattaa löytää harrastustoimintansa kautta sellaisenkin markkinaraon, johon yritykset eivät ole vielä havahtuneet. Aluksi on kuitenkin mietittävä, onko palvelulle tai tuotteille todella kysyntää – onhan yritystoiminnan kuitenkin tarkoitus olla …

Älykkyyttä työajanseurantaan ja kulunvalvontaan

Työajanseurantaan ja kulunvalvontaan tarkoitetut järjestelmät kehittyvät koko ajan älykkäämmiksi. Järjestelmät kannattaa hankkia erillisinä ja toisistaan riippumattomina, jotta molemmista saadaan paras mahdollinen ratkaisu, ja henkilöstön tietosuojasta huolehtiminen helpottuu. Älykkäistä työajanseuranta- ja …