Uudistunut alkoholilaki näkyy pienpanimoiden toiminnassa

Kotimaiset pienpanimo-oluet maistuvat entistä useammalle olutharrastajalle, ja toimijoiden määrä alalla on kasvanut viime vuosina. Mitä uutta vuoden 2018 alussa uudistunut alkoholilaki toi tullessaan pienpanimoiden toimintaan – ja näkyykö se myös

Jatka
Tyky-päivä virkistää ja kehittää osaamista

Teatterimiekkailua ja laivamatkailua Tyky-toiminnan tavoitteita ovat työn ja työympäristön kehittäminen, työyhteisön ja työorganisaation toiminnan parantaminen, työntekijöiden terveyden edistäminen sekä ammatillisen osaamisen kehittäminen.

Jatka
Lähimatkailun mahdollisuudet

Krediitti Visit Tampere / Jose Cuni Jos kaipaa irtiottoa arjesta, ei tarvitse suinkaan lähteä maailman ääriin. Tampereella ja sen lähialueilla on runsaasti elämyksellisiä kohteita viikonloppumatkailuun ja virkistäytymiseen.

Jatka
Koko työyhteisö mukaan ohjaamaan

Työpaikoilla opiskellaan ja tehdään näyttöjä yhä enemmän ja joustavammin. Tampereen seudun ammattiopisto syventää ja lisää yrityskontakteja.

Jatka
Runsaasti tyhjiä toimitiloja

Raitiotyömaan vuoksi keskustan Tampereen tyhjiin liikehuoneistoihin on vaikea saada uusia vuokralaisia. Toimistotilojen vajaakäyttö on noussut kaikkien aikojen ennätykseensä, mutta Tampereen yritysmaailman kokonaiskuva on silti valoisa.

Jatka
Onko ravintoloilla tulevaisuutta?

Mitä tamperelaiset syövät vuonna 2026? Ravintolatarjonta on kehittynyt Tampereella runsaasti koko 2000-luvun ajan. Laadukkaita pieniä yksityisvetoisia ruokaravintoloita ja rentoja gastropubeja on tullut roimasti lisää samaan aikaan kun myös suuret ketjut

Jatka
Ajassa-sovelluksen avulla matkanteko sujuu

Uusi digisovellus tuo bussiaikataulut helposti Tampereen seudun joukkoliikenteen käyttäjien ulottuville. Vaikka Tampereen ja sen lähialueiden katuja olisi tullut tallattua jo useamman vuoden, välillä on tarpeen tarkistaa, milloin se seuraava kotikulmille

Jatka
Kampusareena yhdistää yritykset ja yliopiston

Tampereen teknillisen yliopiston kampuksella sijaitseva Kampusareena yhdistää elinkeinoelämän ja yliopistoyhteisön toisiinsa. Tampereen teknillisen yliopiston kampuksella sijaitseva Kampusareena tiivistää eri alojen yrityksien ja yliopiston välistä yhteistyötä. Monialaisen yhteistyön odotetaan luovan pitkällä

Jatka
Forum – mahtava kohdennettu lukupaketti

Media Potentia Oy on näin digimedian ajassa lähtenyt uimaan vastavirtaan lanseeratessaan menestyksekkäästi useita uusia printtituotteita, mukaan lukien uusia Forum-lehtiä. Pitkälti toistasataa sivua käsittävä, kolmiosainen kokonaisuus näkee päivänvalon Pirkanmaalla ja koko

Jatka