Tassuterapiaa tarjolla työyhteisöönkin

Lemmikit ja etenkin koirat ovat tervetulleita yhä useammille työpaikoille. Karvainen kaveri voikin lisätä työpaikan viihtyisyyttä ja tuoda rentoutta työilmapiiriin. Koiran läsnäololla täytyy kuitenkin olla työyhteisön kaikkien jäsenten hyväksyntä, ja koiraan liittyvien toimintatapojen on muutenkin oltava selkeitä.

Havannankoirauros Elton tassutteli tiensä toimiston väen sydämiin heti. Tai oikeastaan siinä kävi niin, että työkaverit pyysivät itse ensin Antti Yrttiä tuomaan koiransa työpaikalle.

– Ensimmäisen toimistopäivän jälkeen kysyttiin heti milloin Elton tulee seuraavan kerran, Storytelillä työskentelevä Yrtti kertoo.

Eltonin kannalta lähtökohdat koiran tulolle toimistoon olivat hedelmälliset. Moni muukin saattaa miettiä koiraystävänsä tuomista työpaikalle. Kaikille se ei kuitenkaan ole mahdollista. Työnantajat ja työyhteisöjen jäsenet suhtautuvat koiriin eri tavoin. Monet pitävät koirista, mutta niihin voi liittyä myös pelkoja tai suoranaisia fobioita. Esteenä voivat olla myös eläinallergiat, joita Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry:n mukaan on noin 15 prosentilla suomalaisista.

Koko työyhteisön siunaus koiran tulolle tarvitaan

Henkilöstön tai koiran terveys tai turvallisuus eivät saa vaarantua, joten työyhteisön jäsenten mielipiteet ja mahdolliset koiriin liittyvät rajoitteet täytyykin huomioida huolellisesti jo ennen koiran tuomista työpaikalle. Asiasta on hyvä keskustella ja päättää kollektiivisesti, sillä koiran tulolle tarvitaan työyhteisön kaikkien jäsenten hyväksyntä. Työnantaja on viime kädessä se, joka päättää, saako työpaikalle tuoda koiria vai ei.

– Aina pitää selvittää etukäteen sopiiko koiran tuominen työpaikalle kaikille, Yrtti korostaa.

Koiran täytyy myös soveltua toimisto-oloihin ja työyhteisöön.

– Mielestäni koira sopii työyhteisöön, kun se on ystävällinen, sosiaalinen, perustottelevainen ja osaa rentoutua. Toisin sanoen koira ei osoita stressikäytöstä, kuten hauku tai liikehdi paikasta toiseen. Koiran pitää osata olla myös itsekseen, jos omistaja on esimerkiksi palaverissa, kertoo Yrtti.

Työnantaja saattaa miettiä – jopa pelätä – myös koiran työpaikalla aiheuttamia haittoja. Kun koira on hyvin koulutettu, ja yhteiset pelisäännöt ja toimintakäytännöt ovat selkeitä, pelkoja voi saada hälvennettyä ja esimerkiksi tihutöiden riskit minimoitua. Ennakkoon kannattaa sopia esimerkiksi siitä, missä työpaikan tiloissa koira saa liikkua sekä missä koiran ruoka- ja vesiastiat pidetään ja ruoat säilytetään.

Toimistokoirat saivat jo oman yhdistyksensä

Kiinnostus niin sanottuja toimistokoiria kohtaan kasvaa, ja niiden ympärille on syntynyt myös yhteiskunnallista liikehdintää: Toimistokoirat ry rekisteröitiin Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin viime marraskuussa. Yhdistys edistää ja kehittää työpaikkojen koiraystävällisyyttä työhyvinvoinnin ja viihtyvyyden lisäämiseksi.

– En ole vielä mukana Toimistokoirat ry:n toiminnassa, mutta aion liittyä jäseneksi, kertoo Yrtti.

Hänestä vaikuttaa, että toimistokoirien määrä on kasvanut, tai sitten toimistokoiria on alettu nostaa enemmän esille.

– Toisaalta ihmisten kanssa keskustellessa tulee edelleen itsellekin yllätyksenä, että onko teidänkin toimistolla koira.

Koiria löytyy muun muassa mainostoimistoista

Antti Yrtti työskentelee tuotantopäällikkönä äänikirjoja tuottavassa Storytel Oy:ssä. Kuten Toimistokoirat ry:n Facebook-sivun päivityksistä käy ilmi, karvaisia kavereita löytyy monenlaisista muistakin työpaikoista, kuten leikkikouluista ja mainostoimistoista.

– Mielestäni koirat sopivat monenlaisiin työympäristöihin ja toimialoille. Itse en veisi koiraa ympäristöön, jossa koiralla ei olisi mahdollisuus rauhoittua, eli koira ei esimerkiksi voisi ottaa päivänokosia silloin kun haluaa, Yrtti toteaa.

Eltonin toimistopäivät kuluvatkin pääsääntöisesti nukkuen. Toki välillä täytyy myös syödä, leikkiä ja ulkoilla.

– Eltonilla on omat ruuat, vedet, lelut ja luut mukana. Pari kertaa päivässä tulee sopivat tauot, kun käydään ulkona. Pikainenkin ulkona käynti piristää kummasti.

Mukavampaa toimistossa kuin yksin kotona

Puolitoistavuotias Elton on ollut mukana erilaisissa toimistoympäristöissä jo pennusta alkaen, joten se on hyvin kouliintunut toimistotyön arkeen. Suuren osan ajasta Elton viettää Antti Yrtin työhuoneessa.

– Työpaikan yhteisissä tiloissa Elton saa liikkua vapaasti, mutta aika harvoin hän poistuu työhuoneesta ainakaan yksin.

Yrtti kertoo Eltonin olevan kuitenkin tyypillinen seurakoira, joka nauttii ihmisten seurasta ja huomiosta.

– Koiralle voi olla mukavampaa viettää päivänsä toimistossa ihmisten keskellä kuin yksin kotona. Uskon, että kun koirat saavat olla mukana toimistolla, he oppivat siellä olemaan kuin kotonaan. Eltonilla on kyllä myös kotipäiviä joka viikko.

Entä jos työpaikalle tuodaan useampi koira – onko se uhka vai mahdollisuus?

– Työyhteisössäni ei ole kokemusta useamman koiran samanaikaisesta mukanaolosta. Mutta uskoisin, että tämä on enemmän mahdollisuus, kun yhteiset pelisäännöt toimistokoirien osalta ovat kaikilla selvillä, Yrtti toteaa.

Koiraystävällinen yritys voi kiinnostaa laajemminkin

Koirien läsnäoloa työpaikoilla on toistaiseksi tutkittu vähän, mutta muu eläintutkimus on antanut viitteitä lemmikkien positiivisesta vaikutuksesta työpaikan ilmapiiriin ja jopa tuottavuuteen. Koira voi tuoda rentoutta sekä työpaikan tunnelmaan että kollegoiden ja yritysyhteistyökumppanien keskinäiseen vuorovaikutukseen. Tästä on kokemusta myös Antti Yrtillä.

– Yhteistyökumppaneiden suhteen Elton on sopiva keskustelun jäänmurtaja. Omilta ystäviltä kuulee myös, että ”Eltonko saa olla mukana toimistolla? Haluan teille töihin!”.

Koirien salliminen saattaakin lisätä esimerkiksi työnhakijoiden kiinnostusta ja työntekijöiden sitoutuneisuutta yritykseen – ainakin silloin, kun kyse on niin sanotusti koiraihmisistä. Jotkut työnantajat mainitsevatkin jo esimerkiksi työpaikkailmoituksessa, että toimistossa on koiria. Antti Yrtin mielestä koirien salliminen yrityksissä kertoo siitä, että työpaikoilla halutaan satsata hyvään fiilikseen, yhteisöllisyyteen ja työhyvinvointiin.

– Työntekijöiden koko elämä halutaan ottaa huomioon. Ainakin itselläni Eltonin toimistolle mukaan ottaminen helpottaa kovasti arkea. Voin olla pitkän päivän töissä, kun ei tarvitse stressata tuleeko Eltonille liian pitkä päivä yksin kotona.

Hyvää tekevät hännänheiluttajat

• Koirilla on potentiaalia työhyvinvoinnin yhtenä osatekijänä. Koira voi parantaa työpaikan ilmapiiriä ja lisätä työssä viihtymistä.

• Koira voi lähentää työyhteisön jäseniä ja helpottaa kommunikointia niin työyhteisön sisällä kuin suhteessa yrityksen asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin.

• Koira voi työpäivän mittaan toimia hyvänä tauottajana sekä koiran omistajalle että työyhteisön muille jäsenille.

• Koiran rapsuttaminen, koiran kanssa leikkien vietetty tauko tai jo pelkkä koiran seuraaminen voi rentouttaa, laskea stressitasoa ja auttaa irtautumaan työstä.

Artikkelin lähteinä Toimistokoirat ry, Pauliina Bycklingin opinnäytetyö Toimistokoira osana työhyvinvointia sekä Delingua Oy:n blogiteksti Toimistokoira parantaa työhyvinvointia – muista kuitenkin nämä asiat.

Viherkasveilla lisää luontoa toimitiloihin

Elollisia elementtejä yrityksen toimitiloihin voi tuoda myös viherkasveilla. Kasvit ovat kauniita yksityiskohtia toimitilasisustuksessa, ja ne luovat hyvää ilmapiiriä ja viihtyisää tunnelmaa. Viherkasvit voivat myös auttaa rauhoittumaan ja purkamaan stressiä. Itse asiassa luonto on niin tehokas stressin purkaja, että tutkimusten mukaan jopa pelkkä luontokuvien katselu palauttaa stressistä sekä parantaa selviytymistä suorituskykyä vaativista tehtävistä. Luonnonvarakeskus tutkiikin parhaillaan virtuaalisen luontoympäristön hyödyntämistä tietotyötä tekevien työhyvinvoinnissa.

Entäs se hoito sitten?

Ihanteellisinta olisi kuitenkin tuoda toimitiloihin aitoa luontoa erilaisten viherkasvien tai viherseinien muodossa. Kasvit kannattaakin ottaa huomioon jo toimitilan sisustussuunnitelmassa. Oikeiden kasvien lisäksi luontovaikutelman voi optimoida päivänvaloa simuloivien lamppujen avulla. Kasveillekin paras valo on luonnonvalo, mutta tarvittavan valon määrä vaihtelee lajeittain. Valaistusolosuhteet pitääkin aina suhteuttaa kasvin alkuperäiseen ympäristöön. Valon lisäksi kasvit tarvitsevat myös sopivasti lämpöä, kosteutta ja ilman vaihtuvuutta. Kasvien lannoituksesta, mullanvaihdosta sekä tarvittaessa myös mahdollisesta tuholaistorjunnasta on niistäkin huolehdittava. Jos viherkasvien hoito tuntuu työläältä, vaihtoehtoja löytyy: kasveille voi ostaa säännöllistä huoltopalvelua tai kasveja voi vuokratakin esimerkiksi erilaisia tapahtumia tai tilaisuuksia varten.

Lähteinä Luonnonvarakeskus sekä teokset Raikas vihreä koti (B.C. Wolverton) ja Viherilma (Jørn Viumdal).

Teksti: Saara Pakaslahti
Kuva: Antti Yrtti