Metalli- ja konepajateollisuuteen tarvitaan Suomessa jatkuvasti lisää osaajia. Koulutus pystyisi vastaamaan työelämän tarpeisiin kohtuullisesti, mutta ongelmana ovat liian vähäiset aloituspaikat ja alalle hakijoiden alhainen määrä. Alaa tuntevien mielestä työvoimatarvetta ei enää täytetä pelkällä nuorisokoulutuksella, vaan myös työperäistä maahanmuuttoa ja alanvaihtajia tarvitaan.
Suomen metalli- ja konepajateollisuus on kasvussa, mutta alalle ei tahdo riittää osaavia työntekijöitä. Teollisuusliiton ammatillisen koulutuksen asiantuntija Kari Hyytiä sanoo, että alalla tarvitaan tällä hetkellä kaikenlaisia osaajia.
– Erityisesti koneistajista on kova kysyntä. Huutava pula on niistä, jotka pystyvät itse ohjelmoimaan.
Hyytiä painottaa, että kun tuotteilla on kysyntää, tekijöitäkin tarvitaan. Tilastokeskuksen helmikuussa julkaiseman tilaston mukaan suomalainen teollisuus kasvoi joulukuussa 2019 yhteensä 6,7 prosenttia vuodentakaisesta. Päätoimialojen toiseksi suurin kasvaja oli metalliteollisuus, joka kasvatti liikevaihtoaan 22,2 prosenttia vuodesta 2018.
Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen kone- ja tuotantotekniikan koulutuspäällikkö Marko Kankaanpää on Hyytiän kanssa samoilla linjoilla.
– Perusosaajista on järkyttävä pula. Pulan taustalla on se, että alalta on jäänyt ja jää koko ajan pois niitä kavereita, jotka ovat 40 vuotta tehneet sitä työtä. Kun tuollainen määrä kokemusta jää pois, se on vaikea korvata, Kankaanpää sanoo.
Teknologiateollisuuden helmikuun 2020 työvoimakatsauksen mukaan teknologiateollisuuteen kuuluvan kone- ja metalliteollisuuden henkilöstön määrä on kasvanut melko tasaisesti vuodesta 2016. Tällä hetkellä kone- ja metalliteollisuus työllistää noin 133 000 suomalaista. Uuden työvoiman tarve on kuitenkin niin kova, että Hyytiän mukaan pelkän nuorisoasteen kouluttaminen ei riitä sen täyttämiseen.
– Tarvitaan myös työperäistä maahanmuuttoa ja alanvaihtajia. Osaajien kouluttamisessa pitäisi kääntää kaikki kivet.
Alan vetovoimassa parantamisen varaa
Jostain syystä nuoret eivät kuitenkaan hakeudu opiskelemaan metalli- ja konepajateollisuuden töihin soveltuviin ammatteihin, kuten koneistajaksi, hitsaajaksi tai sorvaajaksi.
– Tänne ei yksinkertaisesti tule tarpeeksi väkeä. Ammatillisiin koulutuksiin ei metallipuolella ole hakijoita, ja kuristumisen pallo on valmis: kun luokat ovat puolikkaita, niitä yhdistetään ja pitkällä jänteellä se vähentää aloituspaikkoja. Se taas on ongelma silloin, jos tarvitaan 1 000 ammattilaista ja aloituspaikkoja on vain 500. Tällä hetkellä koulutetaan liian vähän, eli koulutus ei pysty vastaamaan työelämän tarpeisiin, Kankaanpää sanoo.
Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusen mukaan kone- ja metallialan perustutkinnon aloituspaikkoja oli vuonna 2014 vielä 3 430. Vuodesta 2017 lähtien tutkinto on kulkenut kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnon nimellä. Vuoteen 2019 mennessä aloituspaikat olivat laskeneet jo 2 038:aan.
Hyytiän mielestä osasyy on alan vetovoimassa.
– Vetovoiman lisääminen on sellainen asia, johon pitäisi kovasti panostaa. Sitä kautta leviää tietoa, että mitä teollisuuden työpaikat pitävät sisällään. Jos aina näytetään sulaa rautaa ja kipinää, niin väkeä on vaikea saada opiskelemaan.
Yksi ratkaisu ongelmaan voisi Hyytiän mukaan olla yhteistyö esimerkiksi peruskoulujen kanssa.
– Siellä pystyisimme näyttämään, minkälaisia työpaikkoja on tarjolla: kuka rakentaa nämä laitteet, joita tarvitaan, kun mennään avaruuteen, ja kuka on erilaisten digitaalisten laitteiden takana. Kuva on hyvin toisenlainen kuin se musta ja sula rauta. Ala on paljon muutakin, Hyytiä muistuttaa.
Erikoistuminen luo mahdollisuuksia ja haasteita
Kankaanpää sanoo, että yritysten erikoistumisen mennessä kovin teräviin kärkiin, koulutus ei voi vastata työelämän tarpeisiin.
– Jos sellaista osaamista tarvitsee vain muutama yritys Suomessa, niin siihen on koulutuksen hankala vastata.
Oppilaitosten välisellä yhteistyöllä voidaan kuitenkin keskittyä niihinkin aloihin, joihin tarvitaan terävää osaamista ja joita ei aivan joka paikassa Suomessa kannata tehdä.
– Esimerkiksi Tampereen Aikuiskoulutuksessa ollaan tekemässä metallivalimoa, joka on ainoa Suomessa. Ei sitä kannata kovin monessa paikkaa kouluttaa, vaan keskittää paikkaan, jossa juuri sen alan osaaminen on saatavilla, Kankaanpää kertoo.
Kankaanpäällä on vankka usko siihen, etteivät metallialan työpaikat ole tulevaisuudessakaan menossa minnekään.
– Rautaa on tehty Suomessa 150 vuotta ja tehdään seuraavatkin 150 vuotta. Töitä on, ja jos ihminen haluaa sellaisen peruselämän, metallityö on ihan hyvä vaihtoehto siihen.
Kankaanpään mukaan Tampereen seudulla tilanne on tällä hetkellä sellainen, että yrityksistä tulee päivittäin kyselyjä siitä, olisiko tarjolla osaavaa työvoimaa.
– Ei oota on myyty puolitoista vuotta. Kaikki ketkä kynnelle kykenee, niin lähtee töihin.
Hyytiälläkään ei ole epäilyksiä siitä, etteikö ala pärjäisi myös tulevaisuudessa.
– Alan näkymät ovat kiinni vetovoimasta ja kysynnästä eli työllistymisen mahdollisuuksista. Näkymät ovat kuitenkin hyvät, olemme laivanrakentajakansaa ja täällä on korkeaa osaamista. Pitäisi saada meille Nokian kaltaisia toimijoita enemmän. Se on koko Suomen kannalta tärkeä osa-alue, että vienti vetää, Hyytiä sanoo.
Suomeen tehdyt investoinnit tarkoittavat alalle töitä myös tulevaisuudessa.
– Tarjolla on äärimmäisen hienoja, vaativia ja arvostettuja työpaikkoja. Tämä ei ole mikään auringonlaskun ala. Jos käsillä tekeminen ei kiinnosta, voi jatko-opiskella esimerkiksi suunnittelijaksi, Kankaanpää sanoo.
Koulutukseen kaivataan lisää joustavuutta
Ammatillisen koulutuksen reformi tuli voimaan 1.1.2018, ja ammatillinen koulutus onkin kovassa muutoksessa tällä hetkellä.
Teollisuusliiton Hyytiä sanoo, että koulutukseen kaivattaisiin vielä enemmän nopeutta reagoida alan vaatimuksiin.
– Yrityksissäkin pitää luoda valmiuksia ja ennakoida näitä tilanteita, kehittää omaa osaamistaan ja kouluttaa omaa väkeään. Koulussa pitää antaa perusvalmiudet, että pärjätään työpaikoilla.
Oppilaitosten ja yritysten yhteistyö sekä näiden kahden välillä nopeasti tehtävät sopimukset ovat yksi keino saada työ ja tekijä kohtaamaan aiempaa paremmin.
Vaatimukset ammatilliselle koulutukselle tulevat Hyytiän mukaan kuitenkin työelämältä – siitä, minkälaisia tuotteita valmistetaan ja minkälaista osaamista tarvitaan.
– Emme Suomessa pärjää sarjatuotannolla. Niitä töitä on aina vähemmän ja ne siirtyvät pois sinne, missä ne on halpaa tehdä. Koulutuksen pitää seurata työelämän kehitystä ja yritysten pitäisi saada koulutus omiin strategioihinsa. Kun osaavasta työvoimasta on kova tarve, yrityksen strategiassa pitäisi olla, että minkälaista osaamista tarvitaan tulevaisuudessa. Siihen on panostettava.
Samalla tutkintojen sisältöjen tulee muuttua ajan mukana. Oppilaitoksilla ei esimerkiksi ole kaikkia nykyaikaisia koneita ja laitteita, joten osa oppimisesta tapahtuu luonnollisesti myös työpaikoilla. Hyytiä kuitenkin korostaa, että koulutuksen kehitystä pitää aina edeltää työelämän kysyntä.
– Koneet ja laitteet muuttuvat jatkuvasti ja digitalisaatio mullistaa konemaailmaa sillä lailla, että ei tiedetä minkälaisia töitä teollisuudessa on 20–25 vuoden päästä. Laitetaanko kone käyntiin vaikka kotoa, virtuaalilasit päähän ja ollaan töissä? Digitalisaatio tulee muuttamaan tuotantoa jollakin tavalla.
Teksti: Siru Perälä
Kuva: Pixabay