Jo yli kahden vuoden ajan tilaisuuksien ja tapahtumien järjestäjät ovat painineet erilaisten koronarajoituksia koskevien haasteiden kanssa. Olisiko tänä vuonna mahdollista järjestää yrityksen pikkujoulut entiseen tapaan? Pitäisikö panostaa hieman enemmän kahden vuoden hiljaiselon jälkeen?
Vuosina 2020 ja -21 pikkujouluja vietettiin hyvin eri tavalla kuin aiemmin, jos niitä ylipäätään päästiin järjestämään. Pikkujoulujen pitämiseen vaikuttivat erilaiset koronarajoitukset, kuten kokoontumisrajoitukset, joilla pyrittiin vähentämään koronatartuntojen määrää. Oli turvaetäisyydet, maskit, tarkat hygieniaohjeet, koronavilkut, karanteenit, rokotukset sekä koronapassit ja tähän kaikkeen piti myös sovittaa ihmisten erilaiset käsitykset siitä, mitä on turvallista tehdä, jotta voi silti nauttia muiden seurasta ja yhdessäolosta. Kotiin kehotettiin jäämään pienissäkin flunssaoireissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL antoi tiedotteissaan ohjeita pikkujoulujen järjestämiseen turvallisesti.
Pikkujoulujen järjestäjien täytyi ottaa huomioon muuttuvat rajoitukset sekä niihin liittyvät järjestelyitä koskevat peruutusehdot. Muutaman kuukauden päähän ei osannut ennustaa, mitkä rajoitukset olisivat voimassa ja toteutuisivatko pikkujoulut ylipäätään. Jotkut kokeilivat myös eri tavoin toteutettuja etä- ja hybridipikkujouluja sekä muita luovia ratkaisuja juhlien järjestämiseen.
Korona ei ole kadonnut, mutta kokoontumisrajoituksista on luovuttu ja kesällä päästiin järjestämään isoja tapahtumiakin. Ainakaan jutun kirjoitushetkellä näköpiirissä ei ole uusia, loppuvuotta koskevia rajoituksia. Ehkäpä niitä ei tulekaan.
Pikkujoulut tuovat piristystä loppuvuoteen
Jos pikkujouluja ei pariin vuoteen ole järjestetty tai niitä on vietetty pienimuotoisemmin, moni saattaakin odottaa juhlia nyt entistä enemmän. Monissa yrityksissä pitkään jatkunut etätyökäytäntö jatkuu ainakin jossain muodossa edelleen, joten yhteiselle kokoontumiselle on nyt paikkansa. Parhaimmillaan pikkujoulut parantavatkin yhteishenkeä ja vaikuttavat positiivisella tavalla ryhmädynamiikkaan, ja rentoutuminen yhdessä työporukalla on muutenkin tervetullutta vaihtelua vuoden pimeimpään aikaan.
Lähestyvään pikkujoulukauteen kannattaa valmistautua hyvissä ajoin tekemällä tilavaraukset ja suunnittelemalla tarjoilut sekä ohjelma. Monenlaisia tiloja vuokrataan yksityistilaisuuksia varten ja sopivaa paikkaa voi kysellä perinteisten juhla- ja saunatilojen sekä ravintoloiden lisäksi esimerkiksi kahviloista, taidegallerioista tai keikkapaikkoina toimivista klubeista. Pienemmälle porukalle voi vuokrata esimerkiksi mökin rantasaunoineen ja paljun mökin pihaan. Jos ohjelmaan kuuluu jokin aktiviteetti, voi samassa paikassa olla tarjolla myös pikkujouluihin sopiva juhlatila, jolloin ohjelman ja ruokailun välillä ei tarvitse siirtyä paikasta toiseen.
Kaupunkisuunnistusta, virtuaaliseikkailua tai suklaatasting?
Marraskuu on vilkasta pikkujouluaikaa ja esimerkiksi suosituimmat teatteriesitykset saattavat täyttyä nopeastikin syksyn osalta, kun esitykset eivät ole viime aikoina pyörineet normaalisti koronan takia.
Korona-aika on koetellut koko tapahtuma-alaa, ja nyt onkin hyvä hetki työllistää artisteja ja muita esiintyjiä. Monet artistit keikkailevat tilaisuuksissa myös pienemmillä kokoonpanoilla, esimerkiksi duona, joten esitys onnistuu usein myös pienemmissä juhlatiloissa. Esimerkiksi stand up -keikat sopivat hyvin pikkujoulujen rentoon ohjelmaan, ja stand up-koomikon voi tilata esiintymään myös yrityksen varaamiin juhlatiloihin.
Osallistujien määrä määrittää myös ohjelmaa, mutta pienemmälle porukalle sopivat esimerkiksi hohtokeilaus, kaupunkisuunnistus, pakohuonepelit tai virtuaalipuistot, joissa osallistujat pääsevät seikkailemaan muiden osallistujien kanssa virtuaalitodellisuuslasien avulla.
Erilaiset ruoka- ja juomatastingit ovat mukavaa pikkujouluohjelmaa. Viinitastingin lisäksi voidaan maistella esimerkiksi suklaata tai juustoja. Tai miten olisi vaikkapa cocktailien ja alkoholittomien mocktailien valmistus ammattitaitoisen baarimestarin johdolla?
Verkossa on paljon vinkkejä pikkujoulujen ohjelmaksi, koristeluun ja tarjoiluun. Hauska vinkkilista ohjelmaideoista löytyy esimerkiksi osoitteesta blog.venuu.fi/100-ideaa-pikkujouluihin.
Ohjelmaehdotuksia voi kysellä myös tapahtumatoimistosta ja ohjelmapalveluyrityksistä, ja ne voivatkin olla hyvä apu etenkin suurempien tilaisuuksien toteuttamisessa.
Ruokatarjoiluun kannattaa panostaa
Pikkujoulut voivat olla ihan vain pikkujoulut, tai niissä voi olla jokin teema, joka näkyy juhlapaikan somistuksessa, ohjelmassa ja vaikkapa osallistujien pukeutumisessa. Teema voi liittyä joulun lisäksi myös yleisemmin talveen tai muuhun ajankohtaan sopivaan – tai johonkin ihan muuhun, kuten tiettyyn vuosikymmeneen.
Menu voidaan suunnitella teeman mukaan, ja hyvään ruokaan ja juomaan kannattaa satsata. Ruoka- ja juomatarjoilut on helppo toteuttaa, jos pikkujoulut järjestetään ravintolassa, mutta jos tilaisuus on muualla, ravintoloistakin voi saada tilattua tarjoilut erilliseen juhlapaikkaan. Teeman mukaisia tarjoiluja kannattaa kysellä myös catering-yrityksistä. Teema voi näkyä niin ruoassa, juomissa kuin esillepanossakin. Erityisruokavaliot on hyvä selvittää etukäteen ja huomioida juomissa myös alkoholittomat vaihtoehdot.
Lähteet: blog.venuu.fi
Teksti: Marja Haavisto
Kuva: Freepik