Mutkaton, maanläheinen ja monipuolinen. Sellainen on Tampere – katsoipa asiaa sitten asukkaan, matkailijan tai tapahtumavieraan näkökulmasta.
Näsinneula näyttää tien Eldoradoon. Tampereen tunnelmaan tahdotaan nimittäin palata aina uudelleen – ja jäädä myös pysyvästi. Tampere onkin Suomen kolmanneksi suurin kaupunki ja Pirkanmaan maakuntakeskus noin 235 000 asukkaallaan. Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan kaupungin väkiluku kasvaa vuoteen 2040 mennessä noin 40 000:llä.
Taloustutkimuksen Muuttohalukkuus kaupunkeihin 2018 -tutkimuksen mukaan suomalaisista 37 prosenttia voisi ajatella muuttavansa Tampereelle.
Taloustutkimuksen vuonna 2017 tekemän tutkimuksen perusteella Tampere on myös Suomen suosituin matkailukaupunki. Taloustutkimus tutki suomalaisten kotimaan matkailua myös alkuvuodesta 2019, Kaupungit ja kunnat matkailukohteina -tutkimuksessa. Siinäkin 37 kaupungin ja kunnan joukosta yleisarvosanaltaan parhaan tuloksen sai Tampere.
Vahvan omaääninen kaupunki
Visit Tampere Oy on matkailun ja markkinoinnin asiantuntijaorganisaatio, joka yhdessä yritysten kanssa tekee työtä sen eteen, että Tampere pysyy jatkossakin Suomen suosituimpana.
Tätä työtä tukevat muun muassa Tampereen kaupungin vuonna 2019 julkaisemat Tampere.Finland-brändi sekä Tampereen tarina, joita sovelletaan Tampereen ja tamperelaisten toimijoiden markkinoinnissa.
Brändisivustolla kerrotaan, että brändin tarkoituksena on kiteyttää Tampereen asenne, jonka voi kokea kaupungin ilmapiirissä sekä asukkaiden ja yritysten sanoissa ja teoissa. Konseptilla halutaan viestiä kaupungista, jolla on vahva oma ääni.
Kumppanuuksien ja markkinoinnin johtaja Noora Heino Visit Tampere Oy:stä, miten Tampereen asenne ja ääni näkyvät ja kuuluvat esimerkiksi matkailijoille?
– Tampereella on hyvin rento asenne – tänne on helppo tulla, ja täällä on helppo olla. Täällä voit olla mitä haluat, näkee Heino.
Maailman saunapääkaupunki
Rentoon kaupunkiin ja sen asukkaisiin voi tutustua vaikka yleisessä saunassa. Niitä Tampereen seudulla on eniten Suomessa, jopa yli 30 kappaletta.
Tampere julistettiinkin toukokuussa 2018 Suomen ja samalla koko maailman saunapääkaupungiksi. Julistus tapahtui Tampereen Pispalassa sijaitsevassa Rajaportin saunassa, joka on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva yleinen sauna.
Tampere sai saunapääkaupungin asemaa varten sekä kansainvälisen saunaliiton, International Sauna Associationin, että Suomen Saunaseura ry:n puoltavat lausunnot.
Tamperetta onkin sittemmin tehty tunnetuksi myös saunapääkaupunkina.
– Kyllä maailman saunapääkaupunki -titteli on tuonut Tampereelle lisää matkailijoita, myös kansainvälisesti. Etenkin Japanissa ja Saksassa saunat ovat kova juttu, ja sitä myöten yksi hyvä syy lisää tulla Tampereen seudulle, toteaa Heino.
Konstailematon kulttuurikaupunki
Rentouden lisäksi Tamperetta leimaa myös kiireettömyys, aitous ja kaikin puolin konstailematon meininki. Samaan kaupunkiin mahtuu kulttuurin, tapahtumien, ihmisten ja kohtaamisten laaja kirjo.
– Hyvä esimerkki tästä on, että kaupungissa samaan aikaan voivat esiintyä niin Tampere Filharmonia kuin maailmanluokan metalliyhtye Rammstein. Näin siis tapahtui elokuussa 2019. Nämä olivat hyvin erilaisia esiintyjiä ja tapahtumia, mutta molemmat sulautuivat kaupunkiin todella hyvin.
Tampere onkin aina tunnettu runsaasta ja monipuolisesta kulttuuritarjonnastaan. Suomen teatteripääkaupungiksikin Tamperetta on tituleerattu, eikä suotta – onhan paikkakunnalla toistakymmentä teatterialan toimijaa.
Historiallinen teollisuuskaupunki
Tampere tarjoaa paljon myös historian ystäville. Siinä missä Englannin Manchester tunnetaan teollisen vallankumouksen kehtona, Tampere – eli tuttavallisemmin Manse – oli Suomen ensimmäinen teollisuuskaupunki.
Skotti James Finlaysonin Tampereelle vuonna 1820 perustama Finlaysonin puuvillatehdas oli aikanaan Pohjoismaiden tärkein teollinen yhtiö. Raskaan teollisuuden koneita, mutta myös tekstiilejä valmistaneen Tampellan tarina taasen alkoi vuonna 1844.
Tampellan entisessä konepajassa toimii nykyään Museokeskus Vapriikki, yksi Suomen suurimmista museokeskuksista, jossa on erilaisia museoita, kuten Jääkiekkomuseo ja Pelimuseo. Finlaysonin alueelta puolestaan löytyy toimistoja, ravintoloita, kahviloita, kauppoja, museoita sekä elokuvateatteri.
– Finlayson ja Tampellan alue ovat kansainvälisestikin todella uniikkeja kokonaisuuksia. Onneksi alueet ovat hyvin säilyneet, ja näinkin laajat. Alueet ovat kaikille avoinna, ja niissä pääsee kiertelemään vapaasti. Tampereen keskustan teollinen koskimaisema ylipäätään on uniikki kokonaisuus, Heino toteaa.
Monien museoiden kaupunki
Tamperetta voisi luonnehtia myös museoiden luvatuksi kaupungiksi, sillä Museokeskus Vapriikin lisäksi Tampereella toimii toistakymmentä muutakin museota – esimerkiksi maailman ainoa Muumimuseo sekä Suomen ainoa poliisimuseo.
Ehdottomasti maininnan arvoinen on myös Sara Hildénin taidemuseo, jonka tarjonta Heinon mukaan kilpailee täysin Kiasman kanssa. Vuonna 2026 avautuu myös uusi Tampereen taidemuseo Siilo.
– Museot ovatkin kovassa nosteessa niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Tampereen tarjonnasta esille voi nostaa myös muutama vuosi sitten uudistuneen Lenin-museon, sekä Museo Milavidan, joka esittelee Tampereen kosmopoliittien, Nottbeckien historiaa.
Näsilinnaksikin kutsutun Milavidan palatsin rakennutti Finlaysonin omistajasukuun kuulunut Peter von Nottbeck. Nottbeckit olivat alun perin lähtöisin Saksasta, mutta tulivat Pietarista Tampereelle puuvillatehtaan perustamisen myötä.
– Teollisuushistoriansa kautta Tampere on aina ollut aika kansainvälinen paikka. Tätä kansainvälisyyttä voisi nähdäkseni laajemminkin hyödyntää Tampereen tarinassa. Ja jos matkailun historiaa mietitään, Tampereella on myös hotelli Tammer, eräs Suomen historian ensimmäisiä hotelleja, kertoo Heino.
Monipuolinen majoituskaupunki
Mitä hotelleihin tulee, niidenkin osalta Tampereella riittää valinnanvaraa; niin perinteikkäitä kuin uudenkarheita majoitusliikkeitä. Ja lisää on luvassa.
– Tammikuussa 2020 avattuun Marriotiin tuli 229 huonetta lisää, ja lisäksi Kansi areenan yhteyteen vuonna 2021 avautuvaan Lapland Hotelliin tulee noin 300 huonetta, Noora Heino kertoo.
Tampereella vieraileville on nyt tarjolla kaikkiaan noin 3 100 vuodepaikkaa.
Myös Airbnb-majoitus on Tampereella ripeässä kasvussa. Tampereen matkailun tunnuslukuja esittelevän Visiittori.fi-palvelun mukaan joulukuussa 2019 asuntojen Airbnb-myynnin arvo oli 502 000 euroa. Edellisvuodesta Airbnb-myynnin arvo oli kasvanut peräti 90 prosentilla.
Joulukuussa 2019 Tampereella oli tarjolla 410 Airbnb-asuntoa, 45 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuotena.
Ravintoloiden kaupunki
Tampereen ruokakulttuuri tunnetaan tänä päivänä paljon muustakin kuin mustasta makkarasta. Monipuolinen ja tasokas ravintolatarjonta houkuttelee kaupunkiin myös kauempaa.
– Tampereella on valtava ravintolatarjonta, jonka perässä tullaan Helsingistäkin. Etenkin viimeisten kahden vuoden aikana kaupunkiin on tullut valtavasti uutta ravintola- ja kahvilatarjontaa, ja kokeellistakin sellaista, Heino toteaa.
Esimerkkinä hän mainitsee vuoden 2019 loppupuolella rautatieaseman tunneliin avatun konseptin, jossa yhdistyvät vegaanimättöravintola, baari ja yökerho.
– Eräs osoitus kaupungin hyvästä ja kattavasta ravintolatarjonnasta on myös se, että Tampereella on kolme gluteenitonta ravintolaa. Kaiken kaikkiaan tarjontaa löytyy niin perheille kuin fine diningiin.
Uutta tarjoava kaupunki
Tampereella on kieltämättä paljon vahvuuksia ja vetovoimatekijöitä, mutta niin on monilla muillakin paikkakunnilla. Kun kotimaan matkailun suosio tulee jatkossa todennäköisesti vain kasvamaan, miten Tampere aikoo pitää kiinni Suomen suosituimman matkailukaupungin statuksestaan?
– Tärkeintä on, että Tampereella on jatkossakin paljon tarjontaa ja tekemistä. Ja onhan meillä: on Särkänniemi ja valtavasti museoita, risteilyjä järvillä ja niin edelleen. Tätä tarjontaa markkinoimme yhteistyössä yritysten ja muiden paikallisten toimijoiden kanssa, ja sen kautta pyrimme säilyttämään Tampereen aseman, toteaa Noora Heino.
Kiekkomaailman katseet kääntyvät Tampereelle vuonna 2022
Tampere on luonteva paikka myös erilaisten tapahtumien, kuten kongressien järjestämiseen. Visit Tampereen mukaan Tampere onkin useina vuosina ollut kongressitilastoissa Suomen kakkosena.
Suosiota selittänee muun muassa se, että keskeisellä paikalla sijaitsevaan kaupunkiin on hiljattain uudistunutta Tampere-Pirkkalan lentokenttää myöten hyvät liikenneyhteydet niin muualta maasta kuin maailmaltakin. Palvelut pelaavat, ja kompaktin kokoisessa kaupungissa ne on helppo ottaa haltuun vaikka kävellen.
Monien tapahtumien paikkana toimii Tampere-talo, Pohjoismaiden suurin ja Suomen johtava kongressikeskus. Tampere-talon naapuriin, junaradan päälle parhaillaan rakentuva Tampereen Kansi tulee entisestään laajentamaan kaupungin mahdollisuuksia muun muassa tapahtumajärjestämisen suhteen.
MM-kisoja odotetaan innolla
Kannelle tulee noin 15 000 katsojaa vetävä monitoimiareena, ravintoloita, hotelli, kasino, toimisto- ja liiketiloja sekä asuntoja. Kantta rakentavan SRV:n mukaan hankkeen ensimmäinen vaihe – eteläinen kansi, eli areena ja kaksi tornitaloa – valmistuu vuosina 2021–2022, ja koko kokonaisuus vuonna 2024.
Tampereen Kannen areenan valmistumisaikataulu on syystäkin tiukka, sillä areena toimii vuoden 2022 jääkiekon MM-kotikisojen pääpaikkana. Tampere isännöi jääkiekon MM-kisoja yhdessä Helsingin kanssa.
– On upeaa, että ottelut pelataan Tampereella ja Helsingissä. Meillä on laadukas hotellikapasiteetti, uusi Kansi areena sekä kaupunki täynnä tarjontaa, kun H-hetki koittaa. Paikalliset yrittäjätkin varmasti innolla odottavat tapahtumaa, ja kehittävät uutta tarjontaa myös sitä varten, Visit Tampere Oy:n Noora Heino sanoo.
Artikkelin lähteinä Visit Tampereen lisäksi myös Tampereen kaupunki, Taloustutkimus, Tilastokeskus, Tallipiha, Visiittori.fi-palvelu sekä SRV.
Teksti: Saara Pakaslahti
Kuva: Mikko Vares, Visit Tampere